Ensimmäinen joulu vietetty, kohti uutta vuotta 2023!

Elämäni ensimmäisiä pikkujouluja vietettiin kodalla tämän kuun ensimmäisenä päivänä. Kodalla paistettiin makkaraa sekä nautittiin jälleen Ullan herkullisia leipomuksia. Yhdessä myös laulettiin joululauluja ja minua vanhemmat lapset saivat joulupussit. Väkeä osallistui mukavasti ja tunnelma oli hyvä ja lämmin. Saman viikon lopulla olimme ensimmäistä kertaa Riihivalkaman koulun liikuntasalissa sisarusteni kanssa liikkumassa. Kyläyhdistys tarjoaa …

Jaa tämä sivu:

Kyläyhdistyksen uudet tuulet

Kuluneen parin kuukauden sisällä on tapahtunut  mullistavia asioita; minä, Eino-poika täytin puoli vuotta ja osallistuin elämäni ensimmäiseen kyläyhdistyksen kokoukseen. Jos siis hallituksen kokouksia ei lasketa. Lisäksi tapasin tulevan uuden ystäväni, joka syntyi naapuriin syyskuun lopulla. Uusi ystäväni on vielä kovin pieni ja rauhallinen, mutta odottakaahan puoli vuotta; silloin minä olen …

Jaa tämä sivu:

Paikallinen eläinsuojelu

Kuten jo tämän blogin esittelytekstissä kerroin, meillä on kotona paljon eläimiä; hevosia, poneja, koira, kissoja, gerbiili, kanoja, kukkoja sekä pupuja. Siksi ei olekaan yllätys, että äitini kuuluu myös paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen aktiiveihin. Minä, Eino-poika, olenkin ollut myös jo ainakin kolmessa Jesyn kokouksessa. Jokioisten eläinsuojeluyhdistys eli Jesy toimii paitsi Jokioisten, myös Tammelan, …

Jaa tämä sivu:

Harrastuksena vauvauinti

Kohta olen jo puolivuotias. Siksi aloitinkin vauvauinnin elokuun alussa ollessani 4 kuukauden ikäinen. Vauvauinnin voi aloittaa, kun on vähintään 3 kuukauden ikäinen ja painaa vähintään 5 kiloa. Ihanteellisin vauvauinnin aloittamisikä onkin juuri 3-4 kuukautta. Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma monipuolinen leikkihetki lämmitetyssä vedessä. Vauvauinnissa lapsi on …

Jaa tämä sivu:

Similän ratsutila

Similän ratsutila sijaitsee Tammelan Riihivalkamassa. Similän ratsutila on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu. Meiltä kotoa on Similään vain muutama kilometri. Pääsin tutustumaan paikkaan, kun olimme koko perhe katsomassa isosiskoni Viljan kilpailusuoritusta Similän kesäkisoissa alkukesästä. Similässä turvallisuus tulee aina ensin. Ratsastaessa on tietenkin käytettävä aina ratsastuskypärää ja ratsastukseen soveltuvia …

Jaa tämä sivu:

Kyläyhdistyksen pihapelipäivä ja Forssan Suvi-ilta

Viime kuussa kyläyhdistys järjesti ensimmäistä kertaa koko perheen pihapelipäivän Riihivalkaman koulun kentällä. Tarjolla oli jalkapalloa, pesäpalloa, lentopalloa, mölkkyä sekä frisbeegolfia. Lisäksi koulun piha-alueelle oli tehty suunnistus ja pikkulapsille oli omia pelejä jääkiekkokaukalon sisällä. Päivä oli kaunis ja lämmin. Osallistujia oli mukavasti ja jokainen sai kerätä listaan tarroja pelipisteiltä, joihin oli …

Jaa tämä sivu:

Riihivalkaman sijainti ja palvelut

Kävin taannoin 2kk neuvolassa, olen kasvanut syntymäni jälkeen hurjasti. Tammelassa on kaksi neuvolantätiä, Anna-Mari Markula ja Liisa Heinonen. Äitini on erittäin tyytyväinen, että meillä on ollut sama neuvolantäti jo 8 vuotta, siitä asti kun äitini alkoi odottamaan isoveljeäni Väinöä. Myös neuvolalääkäri Satu Teikari on ollut perheemme neuvolalääkäri yhtä kauan. Kaupat, …

Jaa tämä sivu:

Tienvarret siistiksi kyläyhdistyksen toimesta

Varmoja kevään ja alkukesän merkkejä ovat kuulemma muun muassa auringonpaiste, lumien sulaminen, ruohon vihertäminen sekä kyläyhdistyksen aktiivien löytyminen 2-tien ojien pohjilta roskia keräämästä. Minä en vielä muutamaan vuoteen pääse tai pysty keräämään roskia, mutta onneksi kyläyhdistyksestä löytyy siihen innokkaita vapaaehtoisia. Äitini sanoo, että kuitenkin  myös uudet vapaaehtoiset olisivat tervetullut lisä …

Jaa tämä sivu:

Kylätiellä – uuden blogin esittely

Tässä Kylätiellä-blogissa seurataan elämää uuden kyläläisen silmin; millaista on elää ja kasvaa Kanta-Hämeen Tammelassa Riihivalkaman kylässä eli Riihivalkaman koulualueen kylät ry jäsenenä.

Minä olen Eino-poika, tuore (ellen jopa tuorein) kyläläinen Tammelan Riihivalkamassa. Synnyin Kanta-Hämeen keskussairaalassa täsmällisesti laskettuna aikana torstaina 31.3. kello 8.04. Vanhempani saivat kyydin sairaalalle kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluvalta Tiinalta, joka asuu myös Riihivalkamassa. Myös äitini kuuluu kyläyhdistyksen aktiiveihin ja aikookin luultavasti kannustaa ja kasvattaa myös minua kaikenlaiseen kyläyhdistystouhuiluun, kunhan kasvan vielä vähän. Tai aika paljonkin. 

Minä olen Eino ja tämä blogi kertoo minun elämästäni kyläläisenä Tammelan Riihivalkamassa. Ylläni olevat vaatteet tässä kuvassa ovat syntymälahjani Riihivalkaman koulualueen kylät-yhdistykseltä.

Minulla on kaksi vanhempaa sisarusta, Väinö ja Vilja. Väinö on syntynyt vuonna 2014 Tammelan keskustaan, mutta Vilja on vuonna 2015 syntynyt Riihivalkamaan kuten minäkin. Väinö on Riihivalkaman koulussa ekalla luokalla ja Vilja käy esikoulua Tammitarhan päiväkodin puolella. Myös vanhempani ovat aloittaneet koulutaipaleensa 114-vuotiaassa Riihivalkaman koulussa, jossa silloin ei ollut vielä Tammitarhan päiväkotia koulun yhteydessä. 

Kyläyhdistys toivottaa uuden kyläläisen tervetulleeksi syntymälahjan kanssa
Kyläyhdistys toivottaa uuden kyläläisen tervetulleeksi syntymälahjan kanssa. Olen ottamassa lahjaa vastaan isosiskoni Viljan kanssa äitini sylissä puheenjohtaja Minna Kivistöltä.

Minun perheeseeni kuuluu siis minun lisäkseni äiti, isä (joka ei ole innostunut VIELÄ kyläyhdistyksen toiminnasta), isoveli Väinö, isosisko Vilja, koira, neljä kissaa, gerbiili, kaksi pupua sekä mummini hevoset ja poni, jotka asuvat meidän pihalla. Hevosten takia mummia kutsutaan ”heppa-mummiksi.” Tallissa on myös neljä kukkoa, jotka säästyivät, kun äiti antoi kanat naapuriin, mutta kukkoja ei huolinut kukaan. 

”Tervetuloa uusi kyläläinen!” toivottaa Minna koko kyläyhdistyksen hallituksen puolesta.

Koska meillä on muiden mielestä niin paljon eläimiä, on meillä ennen minun syntymääni kyläyhdistyksen toimesta järjestetty kaksi kertaa suosittu kotieläinpäivä. Kuulin kohdussa ollessani, että on suunnitteilla järjestää kotieläinpäivä mahdollisesti jälleen ensi vuonna Tammelan kunnan 600-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Silloin minäkin luultavasti jo juoksen ja lujaa…!

Äitini iloitsi myös Tammelan karjalaseuran naisten tuomista rotinoista Instagram-tilillään.

Jaa tämä sivu:

Me Tammelat on syntynyt

Me haluamme kertoa elämästämme täällä, Kehäkolmosen pohjoispuolella. Missä vielä on tilaa, avaruutta, puhdasta luontoa ja hiljaisuutta. Ei meillä ole sen kummoisempaa yhteistä agendaa tai teemaa, me kerromme elämästämme siltä osin, kun se hetkeen pysähtyy.

Jaa tämä sivu: