Paikallinen eläinsuojelu

Paikallinen eläinsuojelu

Kuten jo tämän blogin esittelytekstissä kerroin, meillä on kotona paljon eläimiä; hevosia, poneja, koira, kissoja, gerbiili, kanoja, kukkoja sekä pupuja. Siksi ei olekaan yllätys, että äitini kuuluu myös paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen aktiiveihin. Minä, Eino-poika, olenkin ollut myös jo ainakin kolmessa Jesyn kokouksessa.

Minä, Eino-poika, elämäni ensimmäisessä Jokioisten eläinsuojeluyhdistyksen kokouksessa ollessani vain vajaan kahden kuukauden ikäinen. Jesy onnitteli minua ja perhettäni, kuva äitini Instagram-tililtä.

Jokioisten eläinsuojeluyhdistys eli Jesy toimii paitsi Jokioisten, myös Tammelan, Forssan, Humppilan ja Ypäjän alueella. Jesy ja Riihivalkaman koulualueen kylät ry  liittyvät toisiinsa, sillä kyläyhdistys, ja miksei Jesykin, pyrkivät aktiivisesti tekemään yhteistyötä muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Jesy olikin viimeksi mukana kyläyhdistyksen järjestämässä kotieläinpäivässä muutama vuosi sitten. Tänä vuonna Jesy saa kyläyhdistykseltä apua eläinten lahjoituskeräyksen järjestämiseen Forssan Prismalla ja Citymarketilla.

Viime kuussa olin äitini ja mummini kanssa vierailemassa Tammelan Kydössä ryhmäkotien Lupiini ja Iltatuuli vanhuksille järjestämissä pihajuhlissa Ulla-ponimme ja Mooses-kissamme kanssa. Ulla ja Mooses ovatkin Jesyn ystäväeläimiä. Uusi ”keikka” onkin sovittuna juuri tälle viikolle, joka on eläinten ja vanhusten viikko.

Minä, Eino-poika ja Jesyn ystäväeläimenä toimiva Mooses-kissamme.

Jesy toimii kyläyhdistyksen tavoin vapaaehtoisvoimin. Jesy on mukana useissa toiminta-alueensa tapahtumissa ympäri vuoden kertomassa eläinsuojelusta, myymässä kannatustuotteita ja esittelemässä ystäväeläimiä. Lisäksi Jesy järjestää tapahtumia, keräyksiä ja tempauksia, kustantaa osan kaikkien löytöeläinkodin kissojen leikkauksista ja FIV- ja FELV-testauksista, valistaa, kouluttaa ja palkitsee sekä lisäksi tekee kouluvierailuja ja myös avustaa vaikeissa elämäntilanteissa. Yhdistys siis tukee harkintansa mukaan omalla toiminta-alueella asuvia vähävaraisia lemmikinomistajia taloudellisissa haasteissa eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Avustusta voi hakea esimerkiksi yllättäviin eläinlääkärikuluihin, kissan leikkaukseen tai lemmikin erityisruokavalioon.

Nyt 4.-10.10.2022 käynnissä olevan eläinten viikon vuoksi Jesy järjestää jälleen vuosittaisen lahjoituskeräyksen löytöeläinten hyväksi. Jesyläisiä voi tavata perjantaina ja lauantaina ainakin Forssan Citymarketilla, lauantaina myös Forssan Prismalla miehitetyillä lahjoituskeräyspisteillä.

Jesy on myös aloittelemassa sijaiskotitoimintaa yhteistyössä löytöeläinkoti Käpälämäen kanssa. Otathan rohkeasti yhteyttä, mikäli haluat tietää lisää ja mahdollisesti tarjoutua sijaiskodiksi. Jesyyn saa yhteyden sähköpostitse posti@jesy.fi sekä neuvontapuhelimen kautta numerosta 0400 945 840. Neuvontanumero toimii myös vapaaehtoisvoimin ja auttaa kaikissa eläimiin liittyvissä kysymyksissä.

Minä, Eino-poika, tutustumassa Nuppuun, Jesyn ystäväeläimenä toimivan Ulla-ponin tarhakaveriin.

Hyvää eläinten päivää ja eläinten (ja vanhusten) viikkoa!

Lue lisää Jokioisten eläinsuojeluyhdistyksestä osoitteesta: www.jesy.fi ja ota seurantaan Jesyn Facebook-sivu sekä Instagram-tili.

Jaa tämä sivu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.