Vuoden kylä 2018 palkinto myönnettiin Tammelan kunnassa sijaitsevalle Teuro-Kuuslammin kylälle. 17 finalistin joukosta 250 asukkaan kyläpari erottui aktiivisuudella, talkoohengellä ja hyvällä organisoitumisella. Nimeämisen suorittaa vuosittain Suomen Kylät ry.

Tammelan Kylät ry:n hallitus onnittelee lämpimästi yhdistyksen tämänhetkistä puheenjohtajakyläänsä Teuro-Kuuslammia!

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Vuoden kylä -palkinto osui Tammelaan. Vuoden Hämäläinen kylä palkintoja on kunnassa saatu aiemminkin, mutta kunniamainintaa lähemmäksi Vuoden Kylä palkintoa ei aiemmin ole päästy.

Käsityön ja taiteen myyntinäyttely 2018 Teurolla

Teuro-Kuuslammi sai tunnustusta arvokkaasta vaikuttamistyöstä ja kattavasta palveluiden määrästä. Kyliltä löytyy kyläavustaja, soppalounaspalvelu, vanhusten ateriapalvelu, kylätalo, paja, monitoimihalli, leikkikenttä, kesäkahvila, nuorten kesätyöllistämishanke, kesätapahtumia ja paljon muuta. “Palkinnon saaminen tuntuu todella hyvältä”, kertoo Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistys ry:n puheenjohtaja Mikko Pietilä. “Sydämellä teemme asioita oman kylämme hyväksi. Suuret kiitokset kaikille talkoolaisille”, Pietilä jatkaa.

Kylätoimintayhdistys kävi vastaanottamassa palkinnon Savonlinnassa sunnuntaina 2.9. Suomen Kylät ry on palkinnut 34 vuoden ajan Vuoden kylän ja muita ansioituneita maaseututoimijoita. Tänä vuonna Vuoden kylän tittelistä mitteli 17 oman maakuntansa vuoden kylämaininnan saanutta kylää. Kisassa painotettiin erityisesti aktiivisuutta vaikuttamistyössä, vastuunottamista oman kylän palveluista ja kylän liiketoiminnallisuutta.

Vuoden kylä 2018 valintaperusteissa Teuro-Kuuslammesta todetaan, että “Teuro-Kuuslammi on esimerkillisen aikaansaava ja vireä kyläyhteisö, jossa parempaa kylää rakennetaan järjestäytyneesti ja suunnitelmallisesti, huomioiden kylän kaikenikäiset asukkaat.” 3.10.2017 kylätoimintayhdistys kävi esittelemässä toimintaansa eduskunnan kylätoimintaverkostolle. Kuluneella vuosikymmenellä kylätoimintayhdistys on tukenut Teuron kyläkoulun toimintaa talkoin ja lahjoituksin. Kymmenisen vuotta sitten kylälle rakennettiin Leader-rahoituksen ja talkootyön voimin 410 neliömetrin kokoinen monitoimihalli.

Lisätietoja

Mikko Pietilä
puheenjohtaja
Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistys ry

Puh. 040 049 8069
mikko.pietila@teuro.fi


Kalle Larsson
kunnanjohtaja
Tammelan kunta

Puh. 0400 695 679
kalle.larsson@tammela.fi



Vuoden kylä 2018 palkinnon perustelut kokonaisuudessaan

Vuoden kylä 2018: Teuro-Kuuslammi, Tammela, Kanta-Häme

Vuoden kyläksi on valittu Teuro-Kuuslammi, joka on Tammelassa Lounais-Hämeessä sijaitseva 250 asukkaan kyläpari. Teuro-Kuuslammi tunnetaan aktiivisista asukkaista ja huikeasta talkoohengestä. Toiminta on hyvin organisoitua, ja talkoolaisia on kaikkiaan yli 120. Talkoohengen lisäksi raati arvosti erityisesti kylän tekemää vaikuttamistyötä sekä palveluiden kattavaa määrää.

Teuro-Kuuslammin palveluvalikoima on osoitus siitä, mitä kaikkea talkootyöllä voi saada aikaan. Talkoilla on kunnostettu mm. kylätalo, paja sekä rakennettu suuri monitoimihalli ja leikkikenttä. Lisäksi kylällä järjestetään lukuisia tapahtumia ja kesäisin asukkaita ja vapaa-ajan viettäjiä palvelee kesäkahvila.

410-neliöinen monitoimihalli rakennettiin talkootyöllä ja Leader-rahoituksella, samoin kylätalo remontoitiin talkootyönä. Aktiivisuuden taustalla on runsas harrastustoiminta, jota varten yhteisiä tiloja tarvitaan. Esimerkiksi idea monitoimihallista tuli kylässä toimivalta Koplauskoplalta, joka kunnostaa vanhoja polttomoottorikoneita nykyään monitoimihallin korjaamotiloissa.

Kylän palvelut eivät rajoitu vain harrastustoimintaan. Viime vuonna ohjelmaan otettiin soppalounaat, ja nyt kokeilussa on vanhusten ateriapalvelu. Teuro-Kuuslammi on myös edelläkävijä pitkäaikaistyöttömien työllistäjänä, kylälle on ollut palkattuna vaihtuva kyläavustaja koko 200-luvun ajan. Avustajan toimenkuvaan kuuluu tapahtumajärjestelyjen ja kylätalon lämmityksen ohella vanhusten avustus. Kesäisin kylälle palkataan myös pari, kolme nuorta kesätöihin.

Onnistunutta on ollut myös kyläläisten tekemä vaikuttamistyö. Kylätoimintayhdistys on tukenut Teuron kyläkoulun toimintaa talkoin ja lahjoituksen, ja lakkautusuhan alla olleen koulun toiminta on saatu jatkumaan. Kylä kävi esittelemässä monipuolista toimintaansa myös eduskunnan kylätoimintaverkostolle, ja on ollut muutoinkin aktiivinen vaikuttaja.

Teuro-Kuuslammi on esimerkillisen aikaansaava ja vireä kyläyhteisö, jossa parempaa kylää rakennetaan järjestäytyneesti ja suunnitelmallisesti, huomioiden kylän kaikenikäiset asukkaat.

Jaa tämä sivu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.